Harjoitus 6

 B17 Infografiikka/Tiedon visualisointi


Meidän ryhmän (13 vastaajaa) ensimmäiset somealustat

B18 Koodaten




Mikä oli ensimmäinen somealusta, jota käytit?
Youtube Facebook ii2 Habbo
Hotel
irc-galleria
2 4 1 2 4

B10 Lue, katso ja kuuntele

Hyvää huomenta: haastattelussa Linda Liukas. Koodaaminen kuuluu kaikille. Mtv3.

-Liukas opettaa lapsia koodaamaan ja on kirjoittanut lapsille siitä kirjan, jotta aikuisten pelot liittyen koodaamiseen ja tietokoneisiin eivät siirtyisi lapsille. 
-Ohjelmointia voi aloitella harjoittelemaan jo nuoresta iästä lähtien
-Liukas kertoo, että kone on edelleen yhtä kaukana ihmisestä kuin 70 luvullakin. Hän ei usko, että kone tulee koskaan korvaamaan ihmistä. 
-Koneiden opetusaineiston tulee olla mahdollisimman monimuotoista ja siksi on tärkeää, että lapset oppivat koodaamaan. 
-Lapset lähtökohtaisesti käyttävät koodaamisessa luovuutta ja tulevat ajattelleeksi aivan erilaisia asioita kuin aikuiset. Tämä on hyvä asia ja sitä tulisi vahvistaa.

Maailma on kolmekymppisten miesten koodaama - Taiteilija haluaa muutosta. Sari Casal 13.6.2017. Yle Kulttuuricocktail. 

-Maailma on yhä enemmän digitaalisen teknologian varassa ja on aina muistettava, että se on jonkun luomaa. Digitaalisen teknologian metataso on koodi, jonka takana on aina koodaaja. Usein koodaajat ovat 30-40 vuotiaita miehiä. On huomioitava, että koodi ei ole arvovapaata. 
-Koodia voi ja on hyvä lähestyä luovasta näkökulmasta. Tällöin ohjelmointi on rikasta eikä vangitsevaa ja se saa taustalleen monimuotoisempaa ihmisjoukkoa. 
-Koodaamista tarvitsee harjoitella, jotta sitä voi käyttää välineenä. Ihan niinkuin mitä tahansa muutakin. Sitä voi harjoitella kokeilemalla. 
-Koodaamisessa voi päästä flow tilaan, kuten vaikka maalaamisessakin. Olisi tärkeää, ettei koodamista esimerkiksi kouluissa lähestyttäisi liian matemaattisesti vaan mukaan tuotaisiin luovaa näkökulmaa. Tämä saisi erityyppisiä ihmisiä koodaamisen pariin. 

Mikä on oma suhteeni koodaamiseen? 

Olen kiinnostunut koodaamisesta, mutta koen sen aika vaikeaksi. Sitä pitäisi harjoitella hyvin paljon enemmän, jotta osaisi ja ymmärtäisi paremmin. Luova näkökulma koodaamisessa on hyvin mielenkiintoinen! 

Miksi ohjelmointia olisi mielestäni hyvä oppia? 

Digitaalinen teknologia on tullut pysyäkseen ja se kehittyy koko ajan. Ohjelmointi on hyödyllinen taito, jota voi tarvita työelämässä. Lisäksi sitä on hyvä ymmärtää edes jollain tasolla osana yleissivistystä. 

Miksi sitä pitäisi opettaa kuvataiteessa? 

Luova ohjelmointi osana kuvataideopetusta voi olla joillekin oppilaille inspiroivampi näkökulma kuin pelkkä matemaattinen näkökulma. Luovuutta tarvitaan esimerkiksi peliteollisuudessa. Lisäksi digitaalinen taide yleistyy koko ajan ja luo uudenlaisia mahdollisuuksia taiteen tekemiselle. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Harjoitus 8

Harjoitus 4

Harjoitus 5